Olen huomannut tässä, että en enää odota joulua niin innolla kuin pienempänä, joululaulutkaat ei tuo minulle enää sitä joulun tunnetta kuin joskus aikaisemmin. Muistan miten pienempänä alkoi heti aamutuimaan jännittämään, että tuleekohan se pukki. Nykyään kun ei ole enää mitään tuollaista jännittämisen aihetta niin se joulu on jotenkin menettänyt merkityksensä (ainakin minulle). Lahjatkaan eivät oikeastaa tuo mukanaan mitään yllätyksiä, yleensä suurin osa lahjoista on toivomiani tavaroita. Meillä on jouluna samat rutiinit vuodesta toiseen, aamusta koristellaan kuusi sitten syödään riisipuuro, päivällä käymme hautuumaalla ja iltapäivällä on vuorossa sauna ja jouluateria. Sitten illalla joulupukki on yleensä tullut tuomaan lahjat. Olisi kiva päästä viettämään erilainen joulu jossakin muualla, ehkä silloin taas voisi tuntea sen jouluntaian.